
Lillukan lehdistä teetä
Olen tänä kesänä fermentoinut eli hiostanut useampia eri lehtiä. Yksi ihastuksen kohde on lillukka, jonka lehdet tuoksuvat todella hyvälle fermentoinnin jälkeen. Tuoksu on hyvin hedelmäinen ja ehkäpä vähän savuinen. Minua se miellyttää kovasti, joten päätin tehdä postauksen lillukasta. Meillä lillukan rönsyjä kasvaa lähellä metsänreunassa ja olen saksien kanssa käynyt napsimassa puhtaita terveitä lehtiä. Valitettavasti kukasta tai marjasta minulla ei ole kuvaa, mutta kannattaa vilkaista vaikka luontoportin sivuilta lisää kuvia.
Lillukan tunnistus
- Lehdet ovat kierteisesti, ruodillisia, korvakkeellisia. Lapa sormilehdykkäinen, 3-lehdykkäinen. Lehdykät puikeita–soikeita, päätölehdykkä ruodillinen, sivulehdykät epäsymmetrisiä, kaikki lehdykät toissahalaitaisia.
- Hedelmä on kirkkaanpunainen, kiiltävä, hapahko kerrannaisluumarja.
- Kasvupaikkana lehdot, tuoreet kangasmetsät, harjut, kallioiset ja kiviset rinnemetsät, niityt, pientareet.
- Kukkii kesäkuussa (lähde www.luontoportti.fi)

Kuvassa lillukanlehtiä. Marjoja en ole tänä kesänä vielä tavannut, mutta muistan lapsuudesta niiden happaman maun.
Lillukka kasvaa rönsyinä ja löydettyäsi yhden kasvin on ympärillä usein lisää lillukanlehtiä. Kerää vain puhtaita ja terveitä lehtiä. Esimerkiksi tästä kuvasta käyttöön eivät tulleet reikäiset lehdet. Paras keruu aika on ennen kukkimista, mutta itse olen kerännyt näitä koko kesän, koska eivät ole kukkineet tässä meidän lähellä.
Lillukan terveyshyödyistä muistan lukeneeni, että sitä on ennen käytetty häätämään loisia ja parasiitteja. Itse tykkään käyttää paljon villiyrttejä ja varsinkin teen muodossa. On hyvä vaihdella eri lajeja ja siksi lillukka ehdottomasti kuuluu minun valikoimaani. Ihanan tuoksunsa puolesta se sopii varmasti myös tuoksupusseihin ja löylypusseihin. Marjat ovat pieniä ja niissä on kivi sisällä. Marjoja voi kuitenkin käyttää esimerkiksi hyytelön valmistamiseen, kun siivilöi kivet ensin pois. Jos vaan löydän lillukan marjoja, niin ehdottomasti tätä voisi kokeilla.
Fermentoitunutta lillukanlehteä

Kuvassa on fermentoimalla säilöttyä lillukanlehteä. Väri on selkeästi muuttunut tummemmaksi ja tuoksut ovat tulleet esille. Kuivaan lehdet fermentoitumisen jälkeen miedossa lämmössä uunissa, kunnes ovat aivan kuivia ja valmiita purkitettavaksi teeaineeksi.
Suosittelen lämpimästä kokeilemaan tätä ihastuttavaa villiyrttiä ja fermentoimaan talvea varten. Mikäpä sen ihanampaa ja terveellisempää kuin nauttia näitä kesän makuja talvella. Fermentoimisesta löydät hyvät ohjeet tämän linkin kautta löytyvästä artikkelistani. https://kasvienkeidas.fi/lehtien-hiostaminen-eli-fermentointi/
<3 Tiina

