
Muffinit, joissa maistuu mesiangervo ja pihasaunio, ovat Keto- ja Vhh-ruokavalioon sopivat.
Tykkään leipomisesta vaikka viime aikoina se on jäänyt vähemmälle. Syynä on osaksi se, että koetan vältellä ruokavaliossani sokeria ja turhia hiilihydraattejakin. Välillä olen Ketogeenisellä tai varsinkin näin kesän marjojen aikaan Vhh-ruokavaliolle (toki välillä lipsuen), koska voin siten paljon paremmin ja se sopii minulle. Kärsin nivel sekä niska- ja hartiakivuista sekä turvotuksista, mutta ollessani pidempään ilman sokeria ja vähemmällä hiilihydraatilla ne häviää ja vointi on hyvä. Rakastan kuitenkin marjoja ja useita kasviksia, niin haluan niitä syödä säännöllisesti. Onneksi ne mahtuvat myös näihin ruokavalioihin.
Villiyrttien kohdalla en toki laske yhtään hiilihydraatteja ja en edes tiedä, mistä niiden makroravinnepitoisuudet löytyisivät vaan syön niitä ihan sen verran, kun tuntuu hyvälle. Toki eri villiyrttejä vaihdellen ja usein myös teen muodossa.
Joskus tekee kuitenkin mieli hyvää, joten kun muut herkuttelevat yhä valkosuklaa-mesiangervokakku paloilla, niin tein itselleni sokerittomia ja vehnäjauhottomia muffineja, jotka maustoin mesiangervolla ja pihasauniolla. Lupiinijauho antoi niille ihanan keltaisen värin (valmis jauho kaupasta, ei tarkoita lupiinia joka kasvaa teiden varsilla, sillä se on myrkyllinen syödä). Koostumus oli todella hyvä ja pehmeä, joten olen ylpeä tästä reseptistä <3
Mesiangervolla ja pihasauniolla maustetut ketomuffinit.
- 100 g voita
- 1 dl erytrolia eli karppisokeria (stevia varmaan sopii myös)
- 2 munaa
- 1,5 dl lupiinijauhoa 0,5 dl mantelijauhoa (luulen, että onnistuu hyvin myös vaikka käytät vain jompaa kumpaa)
- 1 tl leivinjauhetta
- 0,5 dl mesiangervon kukkia (kuivattu/tuore, itse käytin tuoreita)
- 1 tl kuivattua pihasaunion kukkaa
- 0,5 dl kermaa
- Vatkaa voi ja karppisokeri vaahdoksi (erytrolin voi myös ennen käyttöä blendata, koska aika kiteistä, mutta en itse blendannut ja onnistui hyvin).
- Lisää seokseen munat yksitellen hyvin vatkaten.
- Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja lisää siihen mesiangervon kukat ja pihasaunio.
- Lisää jauho seos taikinaan vuoroin kerman kanssa, varovasti sekoitellen.
- Jaa taikina muffinivuokiin ja paista noin 180 astetta 10 – 15 min, kunnes kauniin värisiä.
Nauti <3
Tiina

