
Siankärsämö on monipuolinen villiyrtti ja rohdoskasvi.
Siankärsämö on yksi lempi villiyrteistäni. Syy siihen se, että olen lukenut paljon sen hyvistä vaikutuksista. Sitä löytää helposti, jopa omalta pihalta ja se sopii hyvin moneen ruokaan maustamaan. Sen voimakas tuoksu on minusta miellyttävä ja siitä oikein aistii sen tulehdusta estävät eteeriset öljyt. Olen tehnyt kukista myös tinktuuraa talvea varten jotta voin kokeilla sitä, jos saan flunssan tai yskän.
”Siankärsämöä on käytetty jo kauan lääkintään, esimerkiksi kouristuksiin, tulehduksiin ja huonosti paranevien haavojen hoitoon. Se estää myös hien hajun muodostumista ja kasvista valmistettu uute estää kynsisientä aiheuttavan sienen kasvua. Myös teen aineksena siankärsämö on meillä melko suosittu ja villiyrttinäkin sitä käytetään. Kaikille laji ei kuitenkaan sovi: osa ihmisistä saa ihottumaa jo kasvin koskettelusta. Sisäisesti nautittuna ylisuuret annokset aiheuttavat huimausta ja päänsärkyä. Siankärsämön teho perustuu kasvin sisältämiin karvasaineisiin ja haihtuvaan öljyyn, joka aiheuttaa verson tyypillisen ryydintuoksun. Kukat tuoksuvat tympeältä, mikä on tyypillistä kärpäsiä ja kovakuoriaisia houkutteleville kasveille.” ( Siankärsämö, Achillea millefolium – Kukkakasvit – LuontoPortti)
Itse olen kerännyt kukkia kuivattavaksi ja laittanut niitä uuttumaan alkoholiin. Olen laittanut tuoreita kukkia myös erilaisiin patoihin (sopii hyvin lihan kanssa), salaatteihin ja jalkakylpyyn mukaan. Olen kerännyt myös pieniä lehtiä ja pilkkonut niitä salaattiin tai patoihin ja kastikkeisiin. Siankärsämön lehti on kyllä aika kovarakenteinen salaatissa ja se saattaa tuntua hieman epämiellyttävältä suussa, mutta hyvä oliiviöljy on minusta pehmentänyt sen kuitenkin sopivaksi. Itse olen kerännyt molempia läpi kesän, sillä löydän niitä omasta pihapiiristä ja ne tekevät uutta kasvustoa koko ajan. Kerää kuitenkin kukat nuorena niiden avautuessa ja lehdet suositellaan kerättäväksi jo ennen juhannusta, mutta myös pieninä. Jalkakylpyyn minusta ei ole niin väliä, vaikka käyttää vähän vanhempaakin kukintaa tai kasvia.
Kuivaneita kukkia olen tosiaan uuttanut sekä käyttänyt niitä maustamaan ruokia. Kukat ovat kuivuneet hyvin, kun olen leikannut ne irti kasvista isolle, laakealle lautaselle ja kuivattanut lämpimässä paikassa (esimerkiksi ikkunalla, mutta itselläni on kuivatukseen sopiva vaja), kuitenkin suojaten ne valolta harsolla tai talouspaperilla. Kukat kuivuvat noin viikossa. Kasvikuivurin omaavat voivat kuivattaa siellä ja varmasti onnistuu myös uunissa kuivatus miedossa lämmössä.
Käyttö rohtona
Siankärsämöstä tuntuu olevan apua vaivaan kuin vaivaan, kun lueskelin sen käytöstä. Kukat edistävät ruoansulatusta ja juurien pureskelu hävittää hammassäryn. Siankärsämöä voit käyttää myös teenä.
Siankärsämö tinktuura

Käytä vähintään 40% alkoholia. Itse olen uuttanut Absolut Vodkaan 40%, mutta jos sinulla on vahvempaa kirkasta viinaa, niin hyvä 🙂
Käytä kuivattuja kukkia 1 osa ja ja 3-5 osaa alkoholia. (laita ylös pitoisuus itsellesi)
Laita kuivattu ja murskattu yrtti lasipurkkiin ja peitä alkoholilla.
Annoin purkin olla valoisassa viikon(en kuitenkaan auringossa) ja kääntelin joka päivä. Laitoin sen jälkeen 3 viikoksi kaappiin ja jatkoin kääntelyä päivittäin.
Siivilöi sen jälkeen yrtit pois ja tinktuura on valmis käyttöön. Paras olisi säilyttää se tummassa tippapullossa, mutta itsellä on pienessä lasipurkissa pimeässä kaapissa.
Annostele 5 – 10 tippaa esimerkiksi lämpimään veteen, kun yskä tai flunssa yllättää. Käyttökohteita on varmasti muitakin, koska siankärsämö on ruoansulatusta estävä yritti. Olen kuullut tinktuuraa käytettävän myös kuukautiskipuihin ja hammassärkyyn.
Siankärsämö ruoan mausteena.
Olen tosiaan laittanut siankärsämön kukkia/nuppuja liharuokien sekaan. Ne käyvät myös pestoon, jota päätin kokeilla. Jotkut eivät pidä siankärsämön mausta ja nuput ovat tällöin miedompi vaihtoehto käytettäväksi. Se säilyvät myös hyvin pakastamalla. Kokeilin tehdä pestoa, jossa maistui siankärsämö ja kieltämättä valkosipuli (ensi kerran kokeilen ilman valkosipulia). Mukaan laitoin myös lemppariani vuohenputkea. Pestoa voit varmasti hyvin monista eri villiyrteistä. Tämä sopi mielestäni hyvin porsaan sisäpaistia maustamaan 🙂 Maku oli kuitenkin aika tuhti, johtuen valkosipulista.

Siankärsämö/ vuohenputki pesto
- 0,5 dl siankärsämön ja vuohenputken hienonnettuja lehtiä sekä kukkanuppuja
- 0,5 dl luomu oliiviöljyä
- 2 valkosipulin kynttä (jos et pidä, niin älä laita)
- 0,5 dl parmesan juustoa raastettuna
- Sitruunan tai limen mehu.
- Halutessasi esimerkiksi pinjan tai auringonkukan siemeniä. Itse en halunnut tähän nyt laittaa, vaan korvasin ne siankärsämön kukilla.


- Huuhtele villiyrtit kylmällä vedellä
- Pilko villiyrtit pienemmäksi
- Murskaa valkosipulin kynsi
- Laita kulhoon kaikki aineet ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
Tätä hyvää tekevää villiyrttiä löytyy ympäri suomea, ihan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Muista valita keräyspaikka, joka ei ole tien varrella ja jossa tiedät, että ei ole käytetty mitään torjunta-aineita. Siankärsämö houkuttelee myös paljon pieniä ötökköitä, joten muista pitää niitä hetki kerättyäsi levitettynä vaikka sanomalehden päällä pimeässä, että öttiäiset lähtevät pois. Voit myös huuhdella lehdet kylmällä vedellä.
<3:lla Tiina

